Ouluhallissa pelattiin kolmatta kertaa Oulubnsalon Vasaman järjestämä Vasamavolley. Tähän junnuturnaukseen osallistui 54 joukkuetta.
Napapiirin Pukit järjestivät jo perinteisen Hillaturnauksen. Hillaturnauksessa pelaavat niin veteraanit kuin “junioritkin”. Joukkueita tälle vuodelle kertyi 55.
Suomen suurin oli jälleen suomen suurin. Tänä vuonna turnaukseen osallistui 173 joukkuetta. Tänä vuonna erikoisuutena oli festariteltta, jossa pelattiin kahdella kentällä.
Ouluhallissa sai taas pallo kyytiä kun 93 joukkuetta pelasi kaksi päivää. Turnauksessa on sekasarjat sekä veteraanisarjat aina M75 asti.
Vuokatissa pelattiin Vuokattivolley jossa oli yhteensä 69 joukkuetta. Tässä perinteisessä turnauksessa on yleiset sarjat sekä veteraanisarjat aina 70 -vuotiaisiin saakka.
Rovaniemellä Woman Volley järjesti kolmen päivän turnaukseen johon osallistui yhteensä 36 joukkuetta. Vieraita oli tänä vuonna myös venäjältä.
Putaan hallilla pelattiin Tornion Lentiksen isännöima Rajaturnaus. Turnaukseen osallistui 12 joukkuetta.
Rovaniemellä Vaskooliperinne sai jatkoa kun kolmas junnuvaskooli saatiin pelattua. Tähän junioreiden lentopalloturnaukseen osallistui yhteensä 50 joukkuetta.
Ladataan…