1. Pelinkulku
Aloittava joukkue valitaan arvalla, minkä jälkeen aloittaja piirtää tai laittaa aloituskohtaan heittoympyrän (halkaisijaltaan n. 50 cm) ja heittää snadin 6–10 metrin päähän ympyrästä. Snadin on jäätävä vähintään 50 cm:n päähän kaikenlaisista esteistä ja kentän päätyrajasta.
Jos heitetyn snadin sijainti ei ole sääntöjen mukainen, vastustajan tulee laittaa snadi pelikentällä sääntöjen mukaiseen paikkaan. Seuraavaksi aloittajajoukkue heittää ensimmäisen kuulansa yrittäen saada sen mahdollisimman lähelle snadia. Kuula saa myös osua snadiin ja jopa siirtää sen eri paikkaan. Heittäjän on seisottava ympyrän sisällä molemmat jalat maassa, kunnes kuula on koskettanut maata.
Seuraavaksi heittää vastapuolen joukkueen joku pelaaja yrittäen saada oman kuulansa lähemmäksi snadia kuin vastustajan kuula. Kuulat saavat osua toisiinsa, joten heittäjä voi myös ”kilkata” tai ”ampua” vastapuolen kuulan kauemmaksi snadista. Joukkue heittää niin kauan, kunnes saa oman kuulansa lähemmäksi snadia kuin vastustajan lähin kuula. Heittovuoro on siis aina sillä joukkueella, kumman kuula on kauempana snadista.
Kun toisen joukkueen kaikki kuulat on käytetty, heittää vastustaja jäljellä olevat kuulansa. Kuulat, jotka menevät kokonaan pelikentän rajan yli hylätään, vaikka kuula palaisi vielä takaisin (kallistus). Jos snadi kuolee ja vain toisella joukkueella on kuulia heittämättä, saa joukkue yhtä monta pistettä kuin kuulia on jäljellä, muutoin kierros hylätään.
Kun kaikki kuulat on heitetty, lasketaan pisteet. Pisteet saa joukkue, jonka kuula on lähimpänä snadia. Joukkue saa niin monta pistettä, kuin heidän kuuliaan on lähimpänä snadia. Pisteet saanut joukkue aloittaa seuraavan heittokierroksen siltä paikalta, mihin edellinen kierros päättyi.
Alkusarjan pelit aloitetaan tilanteesta 2-2 ja pelataan 13 pisteeseen asti. Mikäli peli ei ole päättynyt, kun 40 min tulee täyteen, niin pelataan vielä 2 snadia. Jos peli on tämänkin jälkeen tasan, pelataan vielä 1 snadi, joka ei voi kuolla. Mikäli kumpikaan joukkue ei pääse 13 pisteeseen, niin eniten pisteitä saanut voittaa. Loppusarjoissa peli jatkuu niin kauan, kunnes toinen joukkue saa 13 pistettä ja voittaa pelin.
Pistelasku ja ottelun lopputulos
Voitosta saa 2 pistettä ja häviöstä 0 pistettä.
Sijoitus määräytyy seuraavasti:
1. Pisteet
2. Tehtyjen ja annettujen pisteiden erotus
3. Tehdyt pisteet
4. Keskinäiset ottelut
5. Arpa
Sivuilla on käytettävä evästeitä jotta kaikki näkyy miten pitääkin. Evästeitä käytetään myös tilastointia varten. Jos tuntuu että joku ei toimi niin käväse muuttamassa suostumusta. Jos käytät puhelinta niin saat oikeasta alakulmasta evästeet näkyville kun käännät puhelimen vaakaan.
Tietosuojaseloste.